Amerin liikevaihto nousi 7 % tammi-elokuussa
Alustavien myyntilukujen mukaan Amerin liikevaihto nousi tammi-elokuussa 538 milj. euroon eli 7 % viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. "Eniten myyntiään kasvattivat Wilsonin tennismailat sekä Atomicin laskettelusukset", kertoo toimitusjohtaja Roger Talermo tänään New Yorkissa sijoittajille järjestetyssä tilaisuudessa.
(Luvut ovat alustavia ja saattavat muuttua jonkin verran.)
Talermon mukaan Wilsonin uusien Hyper Carbon -tennismailojen myynti on sujunut erittäin hyvin. Nämä uuteen materiaaliin perustuvat mailat tulivat markkinoille Yhdysvalloissa viime vuoden marraskuussa ja Euroopassa tämän vuoden kevään ja kesän aikana. Wilsonin kalliimman hintaluokan performance-mailojen myynti nousi 22 %.
Yhdysvaltain golfmarkkinoiden heikosta kehityksestä huolimatta ja monista muista välinevalmistajista poiketen Wilson pystyi kasvattamaan myös golfmailamyyntiään. Maailmanlaajuisesti Wilsonin premium-mailojen myynti nousi 25 %. Golfpalloissa Wilson säilytti markkina-asemansa. Tulevalle kaudelle yhtiö lanseerasi pari viikkoa sitten premium-luokkaan kuuluvat uuden sukupolven Smart-Core-golfpallot sekä uudistetut Fat Shaft Hyper Carbon -golfmailat.
Wilsonin joukkueurheiluvälineiden myynti kehittyi myönteisesti ja yhtiön markkina-asema vahvistui edelleen. Baseballpallojen myynti nousi 24 % ja -räpylöiden 21 %. Amerikkalaisten jalkapallojen myynti nousi 10 %.
Tänä vuonna voitolliseen tulokseen yltävän Atomicin laskettelusuksien menestys on jatkunut edelleen, ja kauden 1999/2000 ennakkotilausten arvo on 30 % korkeampi kuin viime vuonna. Yhtiö arvioi tänä vuonna myyvänsä yli 600.000 paria laskettelusuksia ja nousevansa selvästi toiselle sijalle maailman suksivalmistajien joukossa.
Viime vuonna raskaasti tappioita tuottaneiden Oxygenin in-line-rullaluistinten myynti on odotetusti laskenut. Saneerauksen jälkeen yhtiö keskittyy ns. fitness-sektorille ja tavoittelee kannattavuutta ylemmässä hintaluokassa.
Amer-Tupakan myynti nousi tammi-elokuussa 6 %.
"Vaikka kuluva vuosi on urheiluvälineteollisuudelle kaiken kaikkiaan vielä vaikea, voimme olla tyytyväisiä Amerin tähänastisiin saavutuksiin. Kaikkien liiketoiminta-alueiden ja siten koko yhtymän kannattavuus on parantunut suunnitelmien mukaisesti, ja kolmen vuoden uudelleenjärjestelyjakson jälkeen olemme pääsemässä selkeästi kasvu-uralle", Talermo toteaa.
Amer-yhtymä julkistaa tammi-elokuun osavuosikatsauksensa
5.10.1999.
AMER-YHTYMÄ OYJ
Viestintäosasto
Liikevaihto 1-8/1999 1-8/1998 Muutos
(milj. euroa)
Golf 170,3 164,0 4 %
Tennis 156,7 138,8 13 %
Joukkueurheilu 96,1 91,6 5 %
Wilson 423,1 394,4 7 %
Atomic-tuotteet 42,2 32,8 29 %
Oxygen-tuotteet 11,1 19,0 - 42 %
Atomic yhteensä 53,3 51,8 3 %
Amer-Tupakka 61,8 58,4 6 %
Amer-yhtymä yhteensä 538,2 504,6 7 %